Etusivu UutuudetKirjat Ajankohtaista Jäsenyys Keskustelu Palaute Yhteystiedot


Ilmonen Kaj

Johan on markkinat

Kulutuksen sosiologista tarkastelua

Yhä useampi elämänalue on liitetty kulutuksen piiriin. Tämä näkyy arkipäivässämme esimerkiksi siten, että asiakkaista puhutaan yllättävissä yhteyksissä. Kulutus on jo olemisen tapa.

Kulutussosiologian suomalainen pioneeri Kaj Ilmonen on kirjoittanut alan perusteoksen, joka on jatkoa hänen aiemmalle kirjalleen Tavaroiden taikamaailma (1993). Nyt keskiössä ovat muun muassa markkinat ja kulutuksen politisoituminen. Tavaroiden luonteessa on jotain meihin vetoavaa, jonka avulla meitä houkutellaan kuluttamaan. Meissä on myös perusta kulutuksen jatkuvalle kasvulle.

Kirjassa käydään muun muassa läpi kulutuksen sosiologian historiaa, eritellään kulutuksen keskeisiä osatekijöitä ja käsitellään itse kulutusvalintaa konkreettisena esimerkkinä kulutuksen perusmalli, ruoka. Kirja kartoittaa myös tarjonnan tuottamia ”moraalisia hasardeja” sekä yrityksiä vaikuttaa niihin poliittisin välinein.

Kaj Ilmonen on Jyväskylän yliopiston sosiologian professori.

Johan on markkinat

431 s., nid.
ISBN 951-768-184-4
1. painos
K30.1
2007

30,00 €

+ Lisää koriin


Ostoskorisi on tyhjä.
Toimitusehdot
 
_
_
Osuuskunta Vastapaino
Yliopistonkatu 60 A | 33100 Tampere
p. 03-3141 3501
fax. 03-3141 3550
vastapaino@vastapaino.fi